tiistai 30. syyskuuta 2014

Eläinsämpylät

Leivottiin pikkusten kanssa tämmösiä eläinsämpyläitä, joidenka on suuhun sitten laitettiin keitetty nakki.
Sämpylät:

 5 dl kädenlämpöistä vettä
1 pkt (50g) tuorehiivaa
2 tl suolaa
6-7 dl vehnäjauhoja
4 rkl öljyä

Laita uuni 225 asteeseen

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi.
Murenna hiiva veteen ja sekoita.
Lisää joukkoon suola ja vähitellen   vehnäjauhot.
Lisää öljy ja vaivaa taikinaa kunnes taikina irtoaa reunoista ja käsistä. Peitä kulho leivinliinalla. Kohota taikina lämpimässä, vedottomassa paikassa 20-30 min.
Kaada taikina jauhoitetulle pöydälle. Vaivaa vielä taikinaa, ja jaa taikina pötköihin. Jaa pötköt sopiviksi paloiksi ja muotoile taikinan palasista erilasten eläinten päitä. Lisää rusinat silmiksi.  Paista n. 10- 15 minuuttia.
Kun sämpylät ovat valmiita niin halkaise suun kohdalta ja lisää väliin keitetty nakki.


maanantai 29. syyskuuta 2014

Keksijäätelökakku

Päätettiin taas pitkästä aikaa laittaa tänne postaus. Tässä tulee siis ohje keksijäätelökakkuun. Tehtiin siis ite kaurakeksilevypohjat. Jos syöjä on vähemmän niin reseptin voi puolittaa.


Kaurataikinalevy:

200g voita

8dl kaurahiutaleita

4rkl vehnäjauhoa

2½ dl sokeria

4tl vaniljasokeria

4 kananmunaa

Täyte:

1pkt vaniljajäätelöä

2 dl marjoja

200g suklaata

Sekoita kuivat aineet keskenään sulan rasvan kanssa. Lisää sitten kananmuna joukkoon sekoittaen.

Levitä puolet taikinasta pellille ja jos paista 250 asteessa n.10min. Tee lopulle taikinasta samalla tavalla.

Laita paistettu keksilevy astialle(esim.tarjottimelle) jolla haluat ne tarjota. Lisää vaniljajäätelö ohuina siivuina,  pilko puolet suklaasta väliin ja lisää marjat. Kumoa toinen keksilevy jäätelön, marjojen ja suklaan päälle. Lisää loput suklaasta kakun päälle. Nauti!:P






keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Paprikan makuiset teeleivät

Tein teeleipiä. Oon tehnyt teeleipiä monesti, niin päätin tällä kertaa laittaa niihin jotain uutta. Lisäsin siis näihin paprikaa.











Taikina:

3dl vehnäjauhoja

4dl kaurahiutaleita

4 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

0,5 dl ruisrouhetta

0,5dl kaurakuitusta

3dl maitoa

1dl maustamatonta jogurttia tai maitorahkaa


3rkl ruokaöljyä

paprika

juustoa

 

 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita maito, jogurttia tai rahka keskenään ja lisää sitten ne jauhoseokseen. Lisää öljy. Raasta paprika ja juustonpala. Lisää puolet paprikan palasista taikinaan, ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina pellille jauhojen avulla ja tee siitä haluamasi muotoinen. Ripottele  loput paprikan silpuista ja juustoraaste taikinan päälle. Laita uuniin n. 15min, ja paita 225 asteessa.



tiistai 2. syyskuuta 2014

Daijm-suklaapiirakka

Päätimme leipoa suklaapiirakkaa ja päälle laitoimme itse tehty daimia. Tätä daimia ei olla pistetty kovin pieniksi paloiksi ja pienempinä palasina se olisi ehkä ollut vähän parempaa.




 
pohja:
4
munaa
 
4,5 dl
sokeria
 
300 g
voita
 
3 dl
maitoa
 
7,5 dl
vehnäjauhoja
 
5 tl
leivinjauhetta
 
4-5 tl
vaniljasokeria
 
4 rkl
kaakaojauhetta

kuorrute:
n.6dl tomusokeria
100g voita
5rkl vettä
2 rkl kaakaojauhetta
 
 
Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi ja anna jäähtyä. Lisää munavaahtoon vuorotellen maito ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi voisula. Paista 200 asteessa n. 15-20min. Kun  teet kuuuorrutteen, niin sekoita ensin Tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään. Lisää sen jälkeen voisula ja vesi. Sekoita.
 
Daimi
125g voita
2dl sokeria
 
Sekoita aineet leivontakulhossa ja paista sokeri-voi seos pannulla. Daimin jäähdyttyä voit levittää sen päälle suklaata.
                                     
 
           
           
                                                                                                    
 
 
           
            
                                                                                                        
 
           
            
                                                                                                            
 
           
            
                                                                                                         
         
            
                                                                                                            
           
 
           
                                                                                                           
        
           
  

maanantai 1. syyskuuta 2014

Kattaus

 Sain koulutehtäväksi pöydänkattauksen ja tein vähän syksyisen kattauksen sillä syksy on alkanut, pihalla on melko sateista ja värit alkavat muuttua. On silti mukava piristää muita kattamalla pöytä ja syödä  hyvää ruokaa. Ruokana oli siis kalaa, riisiä sekä salaattia.