perjantai 20. helmikuuta 2015

Hiihtoloma!

Viime postauksen otsikkona oli joululoma. Nyt voi laittaa otsikoksi hiihtoloma. Meillä alkoi loma siis tänään. Hiihto- ja joululoman välissä on ehtinyt tehdä kyllä kaikkea mahdollista. Nyt on kyllä aikakin laittaa uus postaus ja aateltiin että jos me laitettas tähän samaan nyt sitte joitaki erilaisia reseptejä.




Yks ilta ollan tehty hamppareita. Ei laita nyt kuitenkaan reseptiä tähän sillä ohje niihin taitaa löytyä jo aiemmista postauksista.

 
 
 
Tässä on pitsaa oikeen kunnon täytteillä. Tehtiin yks päivä pikkusten kans.
 
 
´Tarvitset
2 dl kädenlämpöistä vettä
20g tuorehiivaa
1tl suolaa
3rkl öljyä
5dl vehnäjauhoja
haluamasia pitsatäytteitä
 
Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja vähitellen osa jauhoista. Lorauta öljyä hiukan ja sen jälkeen lisää taas jauhoja. Taikina on valmista kun se irtoaa kulhon reunoista. Muotoile pellille, ja lisää pitsatäytteet. Paista 250 asteessa noin vartin ajan.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Vaahtokarkit


 
 
Tää on kyllä meijän lemppari!
 Sain Kinuskikissan reseptikirjan joululahjaksi ja sieltä me bongattiin tämmönen herkku. Ihan innossaan sitten kokeiltiin, ja nehä onnistu!;) Kokeitiin viime viikolla tokan kerran eri maulla. Nää on aika monivaiheisia mutta loppujen lopuksi siltiki aika yksinkertaisia valmistettavia.
 
 
 
 
Ainekset
9 liivatelehteä
2 dl vettä
4 dl mansikkatomusokeria
1½ dl sokeria
1dl vaaleaa siirappia
3 valkuaista
2 tl vanilja-aromia
 
 
Vuoraa neliskanttinen reunallinen vuoka leivinpaperilla. Ripottele leivinpaperin päälle runsaasti tomusokeria. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen
 
 
 
 
 
 
Mittaa kattilaan vesi, mansikkatomusokeri, sokeri ja siirappi. Erottele valkuaiset valmiiksi kulhoon.
Kuumenna lastalla sekoittaen vesi-sokeriseos kiehuvaksi. Säädä liesi keskilämmölle ja jatka keittämistä ilman sekoittelua. Laita paistomittari kattilaan. Seos on valmista kun se saavuttaa 127 asteen lämmön.
 
 Aloita valkuaisten vatkaaminen kovaksi vaahdoksi kymmenen astetta aiemmin. Näin sokeriseos ja vaahto valmistuvat suunnilleen yhtäaikaisesti.
Kun sokeriseos on valmista, lisää siihen liotetut liivatteet ja vanilja-aromi.
 
Kaada seos hyvin ohuena nauhana pienissä erissä, hitaasti vatkaten valkuaisvaahdon joukkoon. Jatka vatkaamista vielä kymmenen minuuttia.

 
Me emme tehneet karkkeja mansikkatomusokeriin ja sen takia lisäsimme tässä vaiheessa taikinaan punaista väriainetta ja kirsikan makuista aromia.
 
Kaada seos vuokaan ja anna jähmettyä seitsemän tuntia.


Leikkaa öljytyllä veitsellä ja pyörittele tomusokerissa.
 
 
 
 
Nauti!
 
 
 
Kaikille ihanaa hiihtolomaa!<3 
 
 
 

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joululoma!

 

 
Meillä on nyt kokeet ohi ja joululoma alkanu, jess! Joulukuu on menny tosi nopsaa, ja ihan pian on jouluaatto. Me saadaan syödä luomusikaa, omaa possua. Saa nähä miltä maistuu. Huippua on nyt myös se että meille tuli lopulta lumi joka ainakin toivottavasti pysyy.
 
 


 Leivottiin pikkusiskon synttäreille, jotka oli jo marraskuussa, mutta laitan nyt vasta tänne niistä
kuvia ja reseptejä.
 Tässä joulutortut, joittenka taikina on ite tehtyä. Reseptistä tulee noin 50 kpl.

Tarvitset:
500g voita
500g rahkaa
8 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

täyte:
1 prk marmeladia


Sekoita pehmeä voi ja rahka keskenään. Sekoita jauhot keskenään ja yhdistä aineet. Tee taikinasta tasainen möntti. Kääri leivinpaperiin ja vie pakastimeen vartiksi.


                                     Jaa taikina kahteen osaan ja kauli puoliskat.


 Tee torttumuotin avulla taikinasta torttuja. Lisää marmeladi. Paista 225 asteessa 8 minsaa.

 



Tonnikala-sieni-pasteijat




Tarvitset:

torttutaikinalevyjä tai itse tehdyn torttutaikina-annoksen
suppilovahveroja
1 prk tonnikalaa
2 tomaattia
1 prk pippurisekoitus tuorejuustoa
     
kananmunaa voiteluun
unikonsiemeniä päälle


 Tee sienistä tomaateista ja tuorejuustosta sekoitus. Tee taikinasta neliöitä, tai jos sinulla on kaupan taikinaa jaa levy kahteen osaan.

                                         Laita tahnaa keskelle ja aloita nurkista taittelemaan.




 Ripottele unikonsiemeniä päälle ja voitele kananmunalla. Paista 225 asteessa noin 10 min.







Karjalanpiirakat

 
 
 
Tarvitset:
puuro
 
1 dl vettä
1 rkl voita
1 l täysmaitoa
2 dl puuroriisiä
1 tl suolaa
 
taikina
 
2 dl vettä
1 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
 
 
Kiehauta voi ja vesi kerroskattilassa, lisää maito ja kuumenna, lisää riisit hyvin hämmentäen. Puuro saa kiehua n. 10 -15 minuuttia, sekoittele. Anna puuron hautua miedolla lämmöllä n. tunnin ajan, sekoita välillä varovasti käännellen. Lisää kypsennyksen lopussa suola. Jäähdytä.
 
 
Valmista taikina sillä aikaa, kun  puuroon jäähtymässä.
Lisää kylmään veteen suola ja jauhoja puuhaarukalla sekoittaen. Kun taikina alkaa olla jäykkää sekoittamiseen, kaada se hyvin jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa taikinaan lisää jauhoja pöydällä. Taikina saa olla kiinteää. Anna taikinan levätä n. 15 min. liinalla peitettynä.
Piirakoiden valmistus: pyörittele puolesta taikinasta pitkula ja jaa se aina puolesta välistä niin monta kertaa että jää enää 12 pientä osaa. Tee niistä littanoita ja pyöreitä.
Levitä levyjen päälle riispuuroa ja rypytä piirakoiksi. Paista n. 275 asteessa kunnes piirakat alkavat ruskistua ja riisiin tulee hieman ruskeita pilkkuja. Paistamisaika riippuu uunista, n. 15 -17 min.
Jos puuro jähmettyy liikaa jäähtyessään voit notkistaa sitä lisäämällä hieman kiehautettua, jäähdytettyä maitoa.
Annoksia, piirakoiden koosta riippuen n. 20 - 30 kpl.











                        Synttäreillä oli myös appelsiinimuffineja jotka teki pikkusiskot.







Me halutaan toivottaa teille tosi hyvää joulua! Nauttikaa!
 
Kirjoittelemme tänne taas aaton jälkeen jouluaatosta.
 

tiistai 11. marraskuuta 2014

Uunipäärynät


Tulen pitkältä lenkiltä, ja lämmittelen takkatulen ääressä. Tekee mieli jotain. Haluan tehdä jotain hyvää, mutta helppoa. Sitten äiti sanoo, että kun te olitte Pihlan kanssa pieniä, niin me tehtiin monesti uunipäärynää. Ja sitten päätän tehdä niitä.


Uunipäärynän teko-ohje
6kpl


Kuori kolme päärynää, ja leikkaa keskeltä kahtia. Laita pellille, ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Voit syödä päärynää marjojen, suklaan tai jäätelön kanssa.





sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isäinpäivä

 
On isäinpäiväaamu. Meillä herätään ja sitten kaikki pienet etsivät innoissaan lahjansa ja korttinsa, jotka ovat tehneet kerhossa, kotona tai koulussa. Sitten mennään ja lauletaan iskälle. Iskä avaa lahjansa ja korttinsa ja pöytään on katettu aamupala, tällä kertaa kinkkujuustosarvet, salaattia, kakkua ja kaakaota kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla. Siitä alkaa meidän isäinpäivä.
 
 
 
Täytekakku
 
  Pohja
6kpl kananmunaa
2dl sokeria
1½ perunajauhoa
1½ vehnäjauhoa
1½ tl leivinjauhetta
  voiteluun
voita
mantelilastuja
 
Täyte
1 prk (400g) kondensoitua maitoa
2dl vadelmaa
3dl kermavaahtoa
200 g suklaata
120g smetanaa
 
 
Sekoita kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vähitellen jauhoseos. Voitele kakkuvuoka ja laita mantelilastuja pohjalle. Kaada taikina vuokaan ja tasoittele. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.
 
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan.

Kostuta alin kerros vadelmista tulevista nesteestä, ja lisää vadelmat päälle.
 
 
Laita seuraava kakkupohja ekan pohjan päälle ja kostuta mehulla, tai limsalla.
Levitä kondensoitu maito toikan kakkupohjan päälle.

Sulata suklaa ja lisää smetana, sekoita. Lisää kolmas kerros kakun päälle, kostuta. Kaada seos keskelle kakkua, ja lähde pyörittelemällä leivittämään suklaata reunoja kohti litteällä kauhalla. Älä levitä suklaasmetanaa kakun reunoille.


Pursota kerma kakun reunoille.




 Lisää karkit pinnalle.

Askartele viirinauha kakun päälle.
Leikkaa kuusi salmiakin muotoista palaa ja taita ne kolmioiksi. Kirjoita niihin isille, iskälle tai isälle. Asettele viirinauha kakkuun.
 
 
 
 
 
Kaakao kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla.
 
 
 
 
Kinkku-juusto sarvet 
  
4½ vehnäjauhoja
3 dl juustoraastetta
3 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
100g voita
1½ dl vettä
2dl kinkkua
 
Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi rasva sekaan. Lisää vesi samalla sekoittaen. Anna taikinan olla hetken aikaa jääkaapissa.
Jaa takian kahteen osaan ja pyöritä kaulimella pyöreiksi levyiksi. Jaa levyt taikinapyörällä kahdeksaan osaan. Lisää kinkku ja juusto.
Paista 200 asteessa noin 15 - 17 min.
Annoksesta tulee 16 kpl.
 
 
 

Hedelmäsalaatti

1 prk persikkaa
3 mandariinia
3 omenaa
1 tuore ananas

Pilko hedelmät ja kuori hedelmät. Lisää ne tarjoilukulhoon. Sekoita.




 


Pikkuset haluaa alkaa pelaamaan muistipeliä iskän kanssa. Heidän pelatessa me teemme keittiössä ruokaa. Teemme kalakeittoa.




 
 
Kalakeitto
kymmenelle
 
10 perunaa
1kg lohta
2tl pippurisekoitusta
2tl suolaa
puolikas porkkana
2 dl ruokakermaa
 
.
Pilko ja kuori perunat ja porkkanat, ja lisää ne mausteiden kanssa kattilaan. Anna veden kiehua.

 
 
Poista kalasta nahka terävällä veitsellä.

 
Leikkaa veitsellä kalasta kuution muotoisia palasia.

 

Lisää kalat kiehuvaan veteen perunoiden ja porkkanan kanssa.

 


Lisää kerma keittoon ja anna kattilan olla liedellä miedolla lämmöllä.



 


Hyvää isäinpäivää!